Päivähoito ja varhaiskasvatus

Päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa tehdään joka päivä valtavan arvokasta työtä. On väärin, että päivähoidosta ja varhaiskasvatuksesta puhutaan kuin ne olisivat pelkkää päiväaikaista säilytystä. Todellisuudessa päivähoidon työntekijät ovat huippuammattilaisia, jotka tekevät työtään suurella sydämellä – ja aivan liian alhaisella palkalla. Eikä tämän sanominen tarkoita, etten arvostaisi niitä vanhempia, jotka hoitavat lapsia kotona. Myös heidän työnsä vaatii paljon taitoa ja kutsumusta. Toisaalta yhtälailla epämotivoitunut päiväkotityöntekijä kuin kotiäiti voi aiheuttaa lapsille vahinkoa.

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on yksi suomalaisen hyvinvointivaltion hienoimpia saavutuksia. Sen ansiosta naiset ovat päässeet töihin ja lapset ovat saaneet laadukasta varhaiskasvatusta perheen tuloista riippumatta. Päivähoito estää osaltaan syrjäytymistä, koska siellä osataan puuttua ajoissa ongelmiin, jotka myöhemmin aiheuttaisivat suuria vaurioita. Esimerkiksi monien oppimisvaikeuksien kohdalla on huomattu, että niitä pystytään tukemaan parhaiten, jos ammattilaisten tuki alkaa ennen kouluikää.

Suomen hallitus on pääministeri Sipilän johdolla rajannut päivähoito-oikeuden. Nykyään palkkatyön tai tutkintoon johtavan koulutuksen ulkopuolella olevien vanhempien lapsilla on lain mukaan oikeus vain osa-aikaiseen päivähoitoon. Onneksi kunnat voivat edelleen tarjota kaikille kokopäivähoitoa. Näin Tampere on toiminutkin, mutta lain muutos johtaa siihen, että tätä linjaa on puolustettava budjettineuvotteluissa yhä uudestaan. Edelleen perheet voivat halutessaan valita osa-aikaisen päivähoidon tai kotihoidon, jos se tuntuu heistä parhaalta vaihtoehdolta. Oikeus päivähoitoon ei ole päivähoitopakko. Tarjolla pitää olla monenlaisia vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin.

Päivähoito-oikeuden rajaaminen ei säästä lyhyellä aikavälillä juuri mitään, koska tarveharkintaisuus edellyttää entistä raskaampaa byrokratiaa. Erityisen raskasta jatkuva selvittely olisi niille perheille, joissa tilanteet vaihtelevat tiheään. Näitä ihmisiä on nykyisessä pätkätyön maailmassa paljon. Pitkällä aikavälillä rajaaminen vain lisää kustannuksia. On riski, että  Sen takia päivähoidon ulkopuolelle jäisivät juuri ne lapset, jotka eniten tarvitsevat tukea. Päivähoito ja varhaiskasvatus ovat sitä ennaltaehkäisyä, joka kannattaa sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

Osa päivähoito-oikeuden rajaamista kannattavista on esittänyt, että eniten tarvitsevat voisivat saada erikoisluvan lapsen kokopäivähoitoon. Syynä voisi olla esimerkiksi kielen oppiminen tai sosiaalisen tuen tarve. Monen muun palvelun ja tukimuodon kohdalla on jo nähty, että erillinen hakuprosessi on liian kuormittava eniten tarvitseville. Ei ole oikein, että lapsi joutuu kärsimään siitä, että hänen vanhempansa eivät jaksa tai osaa perustella kokopäivähoidon tarvetta. Erikoislupiin perustava järjestelmä aiheuttaisi kyttäystä vanhempien kesken: alettaisiin paheksuvasti arvailla, miksi naapurin lapsi saa kokopäivähoidon, vaikka vanhempi näyttää olevan töissä. Juoruilu vaikuttaisi todennäköisesti myös lapseen.

Viime aikoina on puhuttu päivähoidon maksujen poistamisesta. Pidän sitä hyvänä ehdotuksena. Maksujen poistaminen vähentäisi byrokratiaa. Lisäkustannus olisi kohtuullisen pieni. Sen verran meillä on kyllä varaa sijoittaa lapsiin. Tätä maksuttomuutta ei kuitenkaan saa missään tapauksessa käyttää harhautuksena: sen varjolla ei saa suurentaa ryhmäkokoja tai vähentää henkilökuntaa.