 |
|
|  |
|
HEI, KUULE EU
Yksi Euroopan unionin suurista lupauksista on turvata ihmisten vapaa liikkuvuus maiden välillä. Haaveillaan isosta, yhteisestä EU:sta, jossa kuka tahansa sen kansalainen voisi elää - tehdä töitä, opiskella, perustaa perheen jne - missä tahansa sen jäsenvaltiossa. On perustettu erilaisia projekteja: eurooppalaisia työnhakuportaaleja, nuorisovaihtoa, opiskelijavaihtoa, kielikoulutusta ja ties mitä. Rakenteita on uudistettu niin, että EU-kansalaisen on helppo vierailla, työskennellä ja opiskella eri maissa. Projekti on monilta osin vielä kesken, enkä tiedä, onko se kaikilta osin kannatettavakaan, mutta ainakin yksi ihmisryhmä on unohtunut täysin: vammaiset ihmiset.
EU on asettanut tavoitteekseen, että kaikkien sen jäsenmaiden kaikki joukkoliikenne olisi esteetöntä vuoteen 2010 mennessä. Suurin osa ei näytä välittävän tästä tavoitteesta tuon taivaallista. Suomen pitkän matkan bussit eivät muutu esteettömiksi ehkä ikinä, koska eduskunta heiluttelee käsiään: "Bussit ovat yksityisten firmojen, joita ei voi määräillä." Paikalliset bussit alkavat kyllä olla yhä useammin matalalattiaisia, mutta se ei paljon lämmitä, jos pitäisi päästä Mźnchenistä Berliiniin. Kaikki eivät tunnu käsittävän ollenkaan, mistä esteettömyydestä on kysymys. Tiedoksi: esteetön joukkoliikenne ei tarkoita esimerkiksi sitä, että junaan pääsee vain hissillä, jota voi käyttää vain, jos on löytänyt oikean ihmisen asemahenkilökunnan joukosta tai ilmoittanut tulostaan ikuisuuksia aiemmin.
Tietenkin myös rakennuksista ja muusta ympäristöstä pitäisi tehdä esteetöntä. Ei hirveästi huvita ajatella muuttoa Belgiaan, kun tiedän, että se on pyörätuolin käyttäjälle helvetti. Ajatus pestistä Lontoossa kammottaisi, kun tiedän, että siellä on portaita paljon keskimääräistä enemmän. On toki ihanan esteettömiäkin kaupunkeja, mutta sen voi etukäteen tietää luotettavasti? Ehkä joltain vammaiselta, jolla on kokemusta, mutta sellaista ei aina ole. Nyt voi tietysti ehdottaa vaikka jonkun kokemustietopankin perustamista. Se on ehkä hyvää ensiapua, mutta se ei poista perimmäistä ongelmaa: vammaiset ihmiset eivät voi liikkua EU:n sisällä yhtä vapaasti kuin muut. Muistutan, että syrjintä on kielletty myös Euroopan unionin lainsäädännössä.
Vammaisten ihmisten liikkuvuutta helpottaisi kummasti myös se, että eräitä tärkeitä palveluja olisi saatavilla koko Euroopassa. Esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen tarkoitettua tukea saa tällä hetkellä ulkomaille vain puoli vuotta, jos sitäkään. Sen jälkeen täytyy jotenkin selvitä toisen jäsenmaan sosiaalijärjestelmän tarjoamilla avuilla. Tai tulla takaisin. Näin teki esimerkiksi eräs Brysselissä EU-hommia tehnyt tuttavani, jolle suositeltiin puolison hankkimista, koska se oli ainoa tapa saada apua asumatta laitoksessa.
Vapaa liikkuvuus ei ole ainoa vammaispoliittinen asia, joka pitäisi nostaa EU:n, mieluiten maailman, tasolle, mutta se on hyvä esimerkki sellaisesta asiasta.
Amu
|
|
|
|
|
